Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
29.04.2010 - 13:12

Lupailin jossain vaiheessa mutakakun ohjetta, joten näpytelläämpä sellainen. En yhtään muista mistä tämän ohjeen olen aikoinaan bongannut, mutta jos joku omakseen tunnistaa niin kiitoksia vaan kovasti, ahkerassa käytössä on ollut! 

 

MUDCAKE

6 munaa

150g sokeria

1dl vehnäjauhoja

350g tummaa/taloussuklaata

125g voita

1. Erottele valkuaiset ja keltuaiset.

2. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi

3. Lisää jauhot

4. Sulata voi kattilassa

5. Pilko suklaa ja sulata se voihin

6. Lisää suklaa-voi-seokseen 1-2 rkl vettä

7. Yhdistä suklaa-voi-seos taikinaan ja vatkaa sekaisin

8. Vatkaa valkuaiset kiinteäksi (ei saa valua kun kulhon kääntää ympäri)

9. Vatkaa 1/3 valkuaisvaahdosta taikinaan ja lisää loput varovasti nostellen (säilytä kuohkeus, älä sekoita kovasti!)

10. Kaada voideltuun ja jauhottuun irtopohjavuokaan (halk. n. 25cm)

11. Paista 225 asteessa noin 20min. Älä ylitä aikaa! 

 

Ihan älyttömän hyvää jäätelön tai kermavaahdon kanssa. :)

 

Ja samalla ohjeella syntyy muffinit, mutta paistoaika silloin 10-12min. 

Kuorrutus on pinkiksi värjättyä kermavaahtoa ja tietysti tuoreita mansikoita, ihanaa kun niitäkin jo kohta saa! :)

Päivi kirjoitti 02.05.2010 - 11:41
Nam! Herkuimpia <3
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Täällä höpöilee L, 25-vuotias pienen tytön äiti, joka tykkää mm. kakuista ja ruuasta ja ihanista esineistä ja omasta upouudesta omakotitalostaan ja sen sisustamisesta. Lisäksi käyttää paljon aikaa haaveiluun ja kaiken maailman suunnitelmiin, mutta tekee siitä huolimatta asiat yleensä vähän hetken mielijohteesta.

Höpöhöpöily on sitä, kun on paljon asiaa, muttei kuitenkaan mitään asiaa!

Kommentoikaa, kommentoikaa, kommentoikaa kaikki! :)